AJANKOHTAISTA KENTTIIN LIITTYEN

Golfkausi 2015 Tahkolla alkaa olla loppusuoralla. Old Course suljettiin sunnuntaina 27.9. Kentällä aloitettiin välittömästi griinien holkitus ja tapitus. Sama tehdään lähiaikoina myös väylille. Salaojitusta jatketaan aina pysyvän lumen tuloon saakka – ja sitä jatketaan jälleen keväällä lumien sulettua. Lähivuosien keskeinen haasteemme on molempien kenttien kuivatukseen panostaminen.

Talvella tullaan kaatamaan ja harventamaan melko runsaasti puustoa – erityisesti Vanhalta kentältä. Tämä tulee helpottamaan sekä kentän hoitoa että avaamaan lisää komeita järvimaisemia. Ennen kaikkea tällä halutaan profiloida Vanha kenttä pelaajien kannalta entistäkin miellyttävämmäksi ja nopeammaksi lomagolfkentäksi. Kentän layoutin analysoinnissa ja kehittämisessä olemme käyttäneet oululaisen kenttäarkkitehti Jari Rasinkankaan asiantuntemusta.

New Course suljetaan sunnuntaina 11.10. Myös sillä aloitetaan välittömästi griinien holkitus ja tapitus. Klubin ja griinien sulkemisen jälkeen kentällä saa jatkaa vielä toistaiseksi mailojen kanssa ulkoilua. Myös Uuden kentän range on käytössä pallojen itsekeräys-periaatteella.

HUOM! Yöpakkasten jälkeen maan ollessa vielä aamulla jäässä / kuurassa kentälle ei saa mennä!

Kategoriassa Ajankohtaista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.